Tämä on kehitysympäristö spll-www-sivujen uudistamiseen. Täällä tehdään kaikki sisällön tuottaminen ja kehitystyö ennen sivujen siirtämistä tuotantoympäristöön.
Tällä hetkellä tavoitteena on:
- Tuottaa sekä jäsentää tärkein ja oleellisin tieto SPLL:n uusille web-sivuille. Katso aiheita keskeneräiset sivut ja asiat -sivulta. Mieti oman vastuualueesi #1 asioita ja ala hahmottelemaan / ryhmittelemään niitä Pages -osion alle.
- Kouluttaa eri aiheista vastaavat henkilöt käyttämään WordPress-alustaa SPLL-tiedottamisessa ja julkaisussa.
- Uudistaa ja dokumentoida SPLL:n web-tiedottamisen käytännöt sekä jakaa vastuuta useammalle henkilölle.
Sillä aikaa, kun lisäilette/kehittelette juttuja, minä alan työskentelemään teknisen ja ulkoasun puolella. Yritän hankkia jonkun pätevän graafikon ulkoasun tekemiseen halvalla. Jos on ehdottaa hyvää ja halpaa graafikkoa, mielellään surffaria… laittakaa yhteystietoja tänne suuntaan! -Mikko
Yleiset ohjeet sisällön tekemiseen
- Muokatkaa ja lisätkää näitä kehitysohjeita vapaasti, niistä tulee myös ohjeet seuraavia tekijöitä varten.
- Omat kehitysideat jne. voi aina tuoda esille kommentoimalla kyseistä sivua, sinne sivun alareunaan siis. Ne poistetaan ennen tuotantoon siirtämistä…
- Keskity sisältöön, älä sivuilla näkyvään ulkoasuun! Käytä vain yksinkertaisia muotoiluja tekstissä. Sivujen ulkoasu ja valikoiden rakenne tulee muuttumaan tulevaisuudessa!
- Ryhmittele sivut loogiseen järjestykseen asettamalla sille ylemmän tason sivu ( Parent ). Tämä on alustava järjestys ja auttaa sivujen järjestämistä lukijoille näkyvässä julkaisussa.
- Jos huomaat virheen sisällössä niin korjaa se. Jos et ole varma osaatko tai et ennätä, niin jätä kommentti kyseiselle sivulle.
- Teknistä apua saa sähköpostilla mikko@vapaatyyli.fi tai GSM 040 574 4510
Tarkemmat ohjeet kehitykseen:
Tarkennan ja lisään ohjeita aina tarvittaessa, myös niitä varten jotka eivät ole koskaan nähneet WordPressiä!
Valmista ohjeistusta löytyy hieman Suomeksi: http://fi.wordpress.org/
sekä erittäin paljon englanniksi: http://codex.wordpress.org/Main_Page
ps. Ja laittakaa kommenttia, jos tarvitsette jotain ohjetta. Samalla opitte käyttämään WordPress-alustaa paremmin omassa tiedottamiseen liittyvässä työssä.