Yyterin perinteisen Surfviikon päättävät Formula-, Raceboard- ja Slalom-luokkien rankingkilpailut käynnistyivät kevyissä tuulissa.
Koko Surfviikkoa hellineet erinomaiset tuulet tyyntyivät ensimmäisenä kilpailupäivänä lähes kokonaan. Puolenpäivän jälkeen Raceboard-luokka odotteli tuulta vesillä lähes tunnin ajan, jonka jälkeen luokka lähetettiin rantaan odottamaan kelin paranemista muiden luokkien kanssa.
Lopulta iltapäivän päätteeksi tuuli nousi 3 – 3.5 m/s, jonka myötä Raceboardit saivat ajettua kaksi kisalähtöä.
Ensimmäisen kisapäivän alustavat tulokset löytyvät täältä
Toisen kisapäivän tuloksia neljän ajetun Raceboard-luokan lähdön jälkeen täällä
Lauantaina kevyen tuulen olosuhteissa startattiin myös yksi Formula-luokan lähtö, joka jouduttiin kuitenkin keskeyttämään tuulen keventyessä. Raceboard-luokka purjehti kilpailussa yhteensä kuusi lähtöä, ja sunnuntain heikon tuuliennusteen myötä luokan kilpailut päätettiin päättää lauantaihin. Formula-luokka sen sijaan jäi vielä odottamaan mahdollisia lähtöjä sunnuntain puolella.
Raceboardeissa voiton vei melkoisen suvereenisti FIN-5 Daniel Blinnikka. Lopulliset tulokset löytyvät täältä
(Kuvat: Sanna Päivärinta)