LOKAKUUN ESITTELYSSÄ: THOMAS FAGERSTRÖM

Nimi: Thomas Fagerström
Ikä: 39
Laji: Kilpa-SUP

Kuva Eeva Haartio

Miten kuvailisit itseäsi ja elämäntyyliäsi?

Taidan pohjimmiltani olla erakkosielu. Viihdyn myös muiden seurassa, mutta akkujen lataamiseen tarvitsen melko paljon omaa aikaa ja rauhaa. Ehkä siksi en ole koskaan erityisemmin pitänyt joukkuelajeista. Oma tekeminen on melko suorituskeskeistä mutta tehdyn työn jälkeen täytyy aina sallia itselleen jokin palkinto, oli se sitten hyvää ruokaa ja juomaa hyvässä seurassa tai vaikka vain sohvalla makoilua musiikkia kuunnellen. Elämä on mallillaan kun kaikkea löytyy sopivassa suhteessa.

Kuva Eeva Haartio

Kuinka olet päätynyt lajin pariin ja milloin? Mikä siinä viehättää?

Alkukesästä 2013 vaimoni puhui minut ympäri kun TwentyKnots järjesti lähirannassa ilmaisen sup-melontakokeilun. Vesilajeista, muusta kuin uinnista ja satunnaisesta kajakkimelonnasta, ei ollut juurikaan aikaisempaa kokemusta joten varsinaisia odotuksia tai ennakkoluuloja ei ollut. Taisi olla aurinkoinen mutta melko tuulinen päivä ja itse melonta jäi vain muutaman minuutin pituiseksi rannan tuntumassa. Heti kuitenkin tuntui siltä että tässä lajissa on ideaa! Tästä kului noin viikko kun vuokrasimme vaimon kanssa laudat, ja pääsin itse ensimmäistä kertaa perehtymään lajiin hiukan syvällisemmin. Vaimolla taisi olla jo muutama melontakerta alla ennen tätä. Oli kaunis ja lämmin kesäpäivä ja jäin heti koukkuun. Kajakkimelontaan verrattuna pidin liikkumisen vapaudesta, paremmista näkymistä ja mikä tärkeintä, ei tarvinnut istua.
Juhannukseksi meillä olikin jo omat ilmatäytteiset laudat hankittuina.

Seuraavana kesänä suppaus treenimuotona alkoi kiinnostaa entistä enemmän kun olin päättänyt osallistua Lauttasaaren Ympäripurjehdukseen. Harjoittelin loppukesän 2014 silloisella ilmatäytteisellä laudallani. Vauhti ei päätä huimannut mutta treeni oli kovaa ja kehitystä tuli nopeasti. Itse kisaan vuokrasin ilmatäytteisen kilpalaudan ja pärjäsinkin ihan hyvin. Seuraavalle vuodelle päivitin melontakalustoa, mutta kisaaminen tuli täysin mukaan kuvioihin vuonna 2016 kun sain hankittua ensimmäisen kilpalaudan.

Syventymällä lajiin ymmärsin pian että suppaus on erittäin monipuolista ja olin vasta päässyt raapaisemaan pintaa. Netti oli täynnä mielenkiintoisia kuvia ja videoita surffauksesta, downwindaamisesta, koskisuppauksesta ja kilpailuista. Lajin vetovoimaisuus johtuukin suurilta osin sen monipuolisuudesta ja mahdollisuuksista kehittyä ja hakea uusia haasteita, samalla kun itse kynnys perusmelontaan on hyvin matala ja voi nopeasti kokea onnistumisen tunteita. Voi itse valita haluaako nauttia luonnosta ja maisemista peilityynillä vesillä vai haastaa itsensä, luonnonvoimat ja muut melojat koskissa ja aalloissa.

Kuva Eeva Haartio

Mikä on paras kokemuksesi/muistosi lajista?

Hyviä kokemuksia on vaikka kuinka paljon. Erityisesti mieleen ovat jääneet ensimmäinen kilpailuni eli Lauttasaaren Ympäripurjehdus 2014, Vantaanjokimaraton 2016, ensimmäinen Suomen Cupin (silloinen SUP Ranking
-sarja) osakilpailuvoitto 2017, MM-kisat Kööpenhaminassa 2017 ja tietysti tämän vuoden menestyksekäs kausi, jonka kohokohtia olivat ehdottomasti voitokkaat Endurance Tourin Lahden osakilpailu, SM-kilpailujen pitkä matka sekä Lauttasaaren Ympäripurjehdus. Lahden kilpailu oli rankin mihin olen tähän mennessä osallistunut, matkan varrella oli tarjolla tuulta joka suunnasta. Maalissa kroppa reagoi aika vahvasti lähemmäs kolmen tunnin rääkkiin, mutta pian olin taas tolpillani ja pääsin nauttimaan voitosta. Mieleeni on jäänyt myös hyvin viikon mittainen SUP-kurssi Portugalissa. SUP-surffausta harjoiteltiin pari päivää ja muistan kun sain napattua ensimmäisen aaltoni ja pysyin pystyssä rantaan asti. Se ei varmasti ollut kaunista katseltavaa mutta se tunne! Euran Sieravuoressa olen myös päässyt kahtena peräkkäisenä vuotena kilpailemaan upeissa downwind-kisoissa EuroTour-sarjassa. Downwindaaminen on mielestäni suppaamisen parasta antia ja jokainen sessio on jäänyt mieleen tavalla tai toisella. Ja niin, elokuussa näin melontaretkellä ensimmäistä kertaa harmaahylkeen!

Kuva Janne Laine

Onko sinulla lajia kohden suunnitelmia tai tavoitteita?

Takana on sen verran paljon treenitunteja ja kilpailuja että nyt on hyvä rauhoittua hetkeksi ja muistella hyvillä mielin mennyttä kautta. Suomen SUP-liiton sivulla on ns. GPS Challenge joten ainakin niitä aikoja voisi ehkä yrittää parantaa jossain vaiheessa. Jollain tavalla haluan myös edistää lajin suosiota, vaikkakin sitten vain osallistumalla mahdollisimman moneen tapahtumaan. Talvea vasten olen harkinnut tasatyöntösuksien hankkimista. Pidän hiihtämisestä ja uskon että tasatyöntö kehittää aika hyvin myös melontaa.

Missä ovat parhaat treeniolosuhteet mielestäsi?

Suomen merialueet tarjoavat monenlaista keliä peilityynestä vähän isompiin aaltoihin joissa voi harjoitella vaikka downwindaamista. Tyyni keli on paras jos haluaa lähteä melomaan aikaa tai kehittää melontatekniikka.

Mitä muita aktiviteettejä elämäntapoihisi kuuluu?

Suppauksen lisäksi harrastan ryhmäliikuntaa, polkujuoksua ja juoksua yleensä. Monipuolinen ryhmäliikunta ja juoksu olivat itse asiassa hyvä pohja aloittaa melontaharrastus. Monessa ryhmäliikuntalajissa huomioidaan hyvin myös keskivartalo, joka usein pääsee unohtumaan. Ulkomaanmatkat suuntautuvat usein vuoristoisiin maihin, joissa tykkään vaeltaa ja kokeilla suomalaisittain vähän harvinaisempia lajeja kuten canyoningia, via ferrataa, aqua hikea ja hydrospeediä.

Kuva Eeva Haartio

Mikä on elämäsi motto? Olisiko sinulla antaa vinkkiä muille elämästä, mitä olisit toivonut tietäneesi aiemmin?

Liike on parasta lääkettä. Uskon että jokaiselle löytyy jokin mieluisa tapa liikkua. Mielestäni on  erityisen tärkeää että lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus kokeilla erilaisia lajeja. Näin jälkikäteen olisi itsekin pitänyt aikanaan rohkeammin kokeilla erilaisia liikuntamuotoja ja urheilulajeja mutta onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Nyt tuntuu kuitenkin siltä että olen suppauksen kautta löytänyt oman juttuni.

Kuka on ollut merkittävin henkilö sinulle lajisi kannalta ja miksi?

Vaimoni Eeva, ehdottomasti. Hän tutustutti minut lajiin ja on ollut tukemassa joka käänteessä, liittyi se sitten lautojen säilytykseen, jatkuvaan harjoitteluun, matkustamiseen kisapaikasta toiseen, kehonhuoltoon jne. Yhdessä tulee tehtyä myös paljon melontaretkiä.

Mitä voisimme tehdä Suomessa parantaaksemme lajin suosiota ja näkyvyyttä?

Parina viime vuotena kilpailuja ja tapahtumia on ollut aika paljon. Suomen lyhyeen kesään riittäisi muutama laadukas tapahtuma jolloin mahdollisimman moni lajista kiinnostunut pääsisi osallistumaan. Jos ja kun tapahtumia on liikaa, jakaantuu suhteellisen pieni porukka helposti vielä pienempiin ryhmiin. Retkimelojia tulisi myös huomioida enemmän suunnittelemalla mielenkiintoisia reittejä ja niin että jokainen voi halutessaan valita lähteekö kunnolla haastamaan vai nauttimaan maisemista ja yhteisestä tekemisestä. Lauttasaaren Ympäripurjehdus on hyvä esimerkki siitä miten kannattaa tehdä yhteistyötä eri liittojen ja lajien välillä. Olisi mukava nähdä enemmän vastaavia tapahtumia purjelautailijoiden sekä kajakki- ja kanoottimelojien kanssa.

Terveisesi lukijoille
Ne jotka eivät ole vielä  tutustuneet sup-melontaan niin rohkeasti vaan kokeilemaan. Oman mielen mukaan voi nauttia luonnon rauhasta tai painaa räkä poskella sen minkä pääsee!

Facebook:
https://www.facebook.com/thomas.fagerstrom.1
https://www.facebook.com/itsonlywatersup/

Instagram:
@itsonlywatersup
@tgustavof

Yhteistyökumppanit:
www.sup.fi

Kuva Janne Laine
Kuva Eurotoursup