Aleksandra Blinnikalle EM-hopeaa Raceboard purjelautailun Euroopanmestaruuskilpailuista Tsekin Nove Mlynystä.
Viime vuoden Euroopan- ja maailmanmestari Aleksandra Blinnikka taisteli 5 päiväisissä kilpailuissa Nove Mlynyn padotulla järvellä erittäin haastavissa olosuhteissa itsensä naisten luokan hopealle. Kilpailun voitti Tsekkien oma edustaja Jana Slivova. Kilpailuissa ajettiin 13 lähtöä, joista Slivova voitti 12 lähtöä. Aleksandra Blinnikka sai toiseksi viimeisessä lähdössä viimeisenä päivänä napattua tsekittäreltä yhden lähtövoiton.
Ensimmäiset kilpailupäivät olivat hyytäviä lämpötilan laskettua reilusti alle kymmenen asteen ja tuulen puhaltaessa navakasti pohjoisesta tuoden samalla vesisateen mukanaan. Vesillä nähtiin jatkuvasti purjelautailijoiden puhaltelevan kämmeniään siinä toivossa, jotta tunto palaisi takaisin. Aleksandra totesikin kahden ensimmäisen päivän jälkeen ”Sen jälkeen kun käsistäni oli lähtenyt useamman kerran tunto kylmyyden takia, sitä ajatteli, että mihin kaikkeen sitä ryhtyykään. Onneksi kädet lämpenivät aina pumppaamalla lisää vauhtia välineisiin”
Viime vuoden Euroopanmestari oli tyytyväinen suoritukseensa vaikkakin jäi hopealle. ”Jana Slivova on treenannut koko viime talven Espanjan lämmössä. Olen viime talvena tehnyt pari vesitreenimatkaa ja olisin halunnut viettää enemmän tunteja vesillä ennen kilpailuja. Suomessa kilpailukausi ei ole vielä ehtinyt alkaa. Kaikesta huolimatta minulla oli erittäin itsevarma olo”. Finnairin lentoemäntänä toimiva Blinnikka totesi lopuksi, että ”Tästä on hyvä jatkaa kautta ja treenata heinäkuussa pidettäviä Saksan MM-kilpailuja varten. Harjoittelen pääsääntöisesti miesten kanssa vesillä. Saan heistä hyvän vastuksen.”
Suomen joukkue sai muitakin mitaleita kilpailusta. Aleksandra Blinnikan isä Juha Blinnikka oli miesten kokonaiskilpailun 14. (80 kilpailijaa) ja oman Grandmasters (yli 50-vuotiaat) ikäluokkansa paras eurooppalainen kilpailija ja Masters Euroopanmestaruuskilpailun (yli 40-vuotiaat) kolmanneksi paras eurooppalainen kilpailija. Kilpailuihin osallistui mukaan kilpailijoita myös Australiasta ja Argentiinasta ja erityisesti Argentiinan joukkueesta kolme kilpailijaa nähtiin palkintopalleilla.
Lappeenrantalainen Kalevi Männistö oli kokonaiskilpailun 25. ja samalla Veteraaniluokan (yli 60-vuotiaat) voittaja.
Miesten luokan voitti Portugalin 7-kertainen olympiaedustaja Joao Rodrigues.
Aleksandra Blinnikalle EM-hopeaa Raceboard purjelautailun Euroopanmestaruuskilpailuista
