Kisaraportti: Yyteri Slalom 18-19.7

Tuulet suosivat vauhdikasta ja tapahtumarikasta kisaa.

Kauden 2015 ensimmäinen slalom ranking ajettiin Yyterin legendaarisella surfkeskuksella. Viikonlopun ennusteet ennakoivat kesän 2015 tapaan viileää, sateista ja toisaalta hyvin vaihtelevaa, mutta tuulista kilpailua. Paikalle saapuneet 17 kisaajaa ja runsaslukuinen muu vesiurheiluväki eivät joutuneet pettymään. Kilpailussa päästiin ajamaan sääntöjen sallima maksimi määrä lähtöjä, eli molenpina päivinä kahdeksan lähtöä, joista kokonaisuudessaan jäi voimaan 14. Yksi lähtö hylättiin tuulen hiipumisen vuoksi ja toinen lähdön perumiseen liittyneiden epäselvyyksien vuoksi.

Lauantaina sade ja sen mukana nopeasti shiftaileva tuuli teki olosuhteista raskaat sekä järjestäjille, että kilpailijoille. Ratana oli perinteinen down wind slalom rata kolmella jiipillä. Aallokko oli varsin haastava plaanavia jiippejä ajatellen ja kun siihen lisättiin kilpailuissa aina poijuilla tapahtuva tuulen heikkeneminen sekä peräaallot oli poijuilla ajoittan ahdasta. Sunnuntaina tuuli oli varsin vakaa ja upea parhaimmillaan lähes puolitoista metrinen maininkin sai naamat leveälle hymylle. Kun maininkien välissä vesi oli vielä lähes sileää, oli tuulen voimakkuuteen nähden meno vauhdikasta ja kova vauhtiset poijutilanteet johtivat lukuisiin pieniin kolareihin.

TWind tiimin Joel Grönqvist pokkasi kokonaiskilpailun voiton, varusterikon vuoksi kaksi lähtöä missanneen Rautio Pro tiimin Tuomo Naalisvaaran ajaessa toiseksi. Kolmanneksi ajoi niin ikään Twind tiimin Marianne Kaplas, joka samalla vei nimiinsä naisten ja mastersin voitot. Naisten toisen sijan nappasi tasaisella sarjalla Maija Hakala ja kolmas oli aina sinnikäs Nina Oksa. Masters sarjan toiseksi ehti Markus Huhtinen ja kolmas oli Tomi Kalatie.

Tomi Kalatie, FIN-61

Teksti: Tomi Kalatie

Kuvat:Ian Rautelin