Daniel Blinnikka nuorten purjehdusmaajoukkueeseen 2013-2014

Suomen Purjehdus ja Veneilyn Valmennus- ja huippukilpapurjehdus toimikunta nimitti nuorten purjehdusmaajoukkueen kokoonpanon vuosille 2013-2014. Maajoukkuetta tullaan kuitenkin vahvistamaan syksyn aikana useammalla purjehtijalla, jotka ovat yltäneet kriteereihin kuluneen kauden aikana. 

Nuorten maajoukkue on tarkoitettu noin 16-22 –vuotiaille nuorille purjehtijoille, joilla on suunnitelmat ja halu pyrkiä kohti lajin kansainvälistä huippua. Ikäraja on luokkakohtainen ja määräytyy sen mukaan, kuinka pitkään kussakin luokassa on nuorten kilpailuja.Juuri SPV:n valmennuspäälliköksi nimitetty Thomas Hacklin on tyytyväinen vahvistetun maajoukkueen tasoon. Hän odottaa myös pian uusien nuorten kykyjen nimittämistä maajoukkueeseen.

– Meillä on purjehduksessa takanamme todella hienoa juniorikausi. Monet nuorista urheilijoistamme ovat tehneet kauden aikana todellisen läpimurron ja se näkyy meille kaikille useampana kotiin maailmalta tuotuina arvokisamitalina. Tämän porukan kanssa on hyvä tehdä töitä, Hacklin iloitsee.

Nuorille purjehtijoille pyritään takaamaan maajoukkueeseen nimittämisellä laadukkaat harjoittelumahdollisuudet ja mahdollisimman paljon ammattimaista valmentautumista urheilu-uralleen. Purjehtija saa osallistua valmennusryhmän luento- ja koulutustilaisuuksiin, jotka järjestetään mahdollisimman usein yhdessä Suomen Purjehdusmaajoukkueen kanssa. Lisäksi purjehtijoille järjestetään mahdollisuus kuntotestaukseen. Purjehtija saa SPV:n ja paikallisen urheiluakatemian valmentajilta apua valmennusohjelman suunnitteluun. Mikäli purjehtijan luokassa on Nuorten olympiavalmennusryhmä, purjehtijalla on oikeus kuulua tähän ryhmään. Lisäksi lajiliitto pyrkii auttamaan urheilijoita myös yhteistyökumppanihankinnalla.

Nuoret sitoutuvat tehtyyn harjoitusohjelmaan ja pyrkivät täyttämään tuloskriteerit vähintään kahden vuoden välein.

SPV:n Nuorten maajoukkueeseen vuonna 2013-2014 kuuluvat:

2013:

Purjehtija    Luokka: ent./nyk.     Synt.

Daniel Blinnikka RS:X / Raceboard    1994
Kaarle Tapper    Laser/ Laser Radial    1995
Matias Mikkola    Laser/Laser Radial    1994
Heidi Tenkanen    Laser Radial        1992
Niki Blässar        Laser Radial    1994
Monika Mikkola    Laser Radial        1996
Julia Toroi        E-jolla        1995
Matilda Akkola    E-jolla/Laser Radial    1992
Oskari Muhonen    E-jolla            1997

Lisätietoja: Valmennuspäällikkö Thomas Hacklin thomas.hacklin@spv.fi tai gsm 0505939007

 

Uutisia Danin kisaprojektin edistymisestä voit seurata Facebook-sivuilla: Daniel Blinnikka FIN-5 Windsurfing Team

Lähde: Suomen purjehdus ja veneily