Kilpailukalenteri 2020

Saimme ilahduttavan määrän kilpailuanomuksia vuoden 2019 loppupuolella, kiitos kilpailunjärjestäjille!

Kilpailukalenteri on pyritty rakentamaan siten, ettei kalenterissa olisi päällekkäisyyksiä tärkeiden kotimaisten ja kansainvälisten kisatapahtumien kanssa.

Kalenteri täydentyy sitä mukaa, kun saamme tietoa purjelautailun ranking-sarjojen ulkopuolisista, avoimista kisoista ja tapahtumista. Mm. kitepuolelle kaavaillaan liitonkin toimesta tapahtumia, ja julkaisemme mielellämme tietoa myös muiden järjestäjien kitetapahtumista. Myös Windsurfer-luokalla on kasassa jo kattava tapahtumakokonaisuus tulevalle kesälle, ja nuo kisat julkaistaan myös liiton kilpailukalenterissa.

Huomioithan, että purjelautailukilpailuiden osalta kalenteriin saattaa tulla vielä pienoisia muutoksia. Pyrimme tiedottamaan muutoksista mahdollisimman pian.

10.-15.2.2020 WISSA 2020 Talvisurffauksen MM-kilpailut
Kilpailu siirtyy purjehdittavaksi Suomessa, alkuperäisen järjestäjämaan Viron kärsiessä sulista vesialueista. Paikka täsmentyy pikapuoliin. Stay tuned!

21.3.2020 Kajaani 2020 Open jääsurfkisat. Luokat: purjeet, leijat, siivet

30.-31.5.2020 Yyteri 1. Ranking 2020, Surfkeskus
Foil, Formula, Raceboard, Techno, RS:X, Slalom
Slalomin osalta ilmoitus kilpailijoille kisaa edeltävänä torstaina siitä, kumpana päivänä (la/ su) kilpaillaan. Näin Slalom-kisaajien ei tarvitse odotella turhaan ja yöpyä paikan päällä.

6.-7.6.2020 Downtown Sailing Weekend, HSS / Helsinki
Foil, Formula, Raceboard, Techno, RS:X (2. ranking)

16.6.2020 Pisimmän Päivän Regatta, Espoonlahden Surffitalli

11.-12.7.2020 Puruvesi Race

22.7.2020 Windsurfer LT SM 2020. Surfkeskus, Yyteri

25.-26.7. Yyteri 3. Ranking 2020, Surfkeskus
Foil, Formula, Raceboard, Techno, RS:X, Slalom (Slalomille 2. Ranking)
Slalomin osalta ilmoitus kilpailijoille kisaa edeltävänä torstaina siitä, kumpana päivänä (la/ su) kilpaillaan. Näin Slalom-kisaajien ei tarvitse odotella turhaan ja yöpyä paikan päällä.

1.-2.8.2020 Raceboard SM, Kotka. Samalla kilpailu on 4. Raceboard Ranking Mukana myös Techno ja RS:X

8.-9.8.2020 Hanko MM Open

15.-16.8.2020 Slalom SM, HSF / Hanko
Samalla kilpailu on 3. Slalom ranking

22.-23.8.2020 Foil & Formula SM, HSF / Hanko
Samalla kilpailu on 4. Foil & Formula ranking

29.8.2020 Pentalan Lenkki, Espoonlahden Surffitalli. Kilpailu on samalla järjestävän seuran 40-vuotisjuhlakilpailu.

5.9.2020 Lauttasaaren XIII Ympäripurjehdus, “Tour de Laru”

12.-13.9.2020 Downtown Sailing Weekend, HSS / Helsinki Foil, Formula, Raceboard, Techno, RS:X Samalla kilpailu on luokkien 5. ranking.

Wave & Freestyle SM 2020 järjestetään Yyterissä sellaisena kesä-heinäkuun viikonloppuna, jolloin olosuhteet osuvat kohdilleen. Mikäli sopivaa olosuhdetta ei tunnuta saavan viikonlopulle, voidaan kilpailu järjestää myös arkipäivänä.