Järjestyksessään kolmas uuden ajan Lauttasaaren ympäripurjehdus purjehdittiin ja melottiin lauantaina 5.9 vaihtelevissa olosuhteissa.
Tapahtuman paikkana ja isäntänä toimi HSK Helsingin Lauttasaaressa. Palkinnoista vastasi pääyhteistyö kumppanina Helsinki Surf Shop. Paikanpäälle oli saapunut yhteensä 40 kilpailijaa, joista 23 otti osaa purjalauta luokkaan ja loput 17 SUP melonta luokkaan. Määrä oli hieman pienempi kuin aikaisempina vuosina, mutta osasyynä siihen oli todennäköisesti viikonlopulle ennustettu epävakainen ja kostea sää.
Lauantain kilpailupäivä alkoi tuulisissa merkeissä, etelästä puhaltavan tuulen nostaessa Harmajan lukemat päivän aikana jopa 9 m/s voimakkuuksiin. Tämä tietäisi SUP melojille erittäin haastavia ensimmäisiä etappeja satama-altaasta Lauttasaaren kärjen ja Melkin väliin asetetulle poijulle, sekä sivutuuli osuudelle kohti Vaskiniemen satamaa.
Juuri ennen kilpailijakokousta taivaat repesivät ja laski niskaan sellaisen sateen että päätettiin odotella hetken ennen kokouksen aloittamista. Sateen rauhoituttua rauhoittui myös tuuli ja kilpailut päästiinkin aloittamaan mukavassa noin 4m/s puhaltavassa tuulessa. SUP laudat starttasivat aikaisemmista vuosista poiketen suoraan satama-altaasta. Purjelaudat lähetettiin matkaan joitakin minuutteja myöhemmin Lauttasaaren selältä, kuten aikaisemminkin, joskin lähtöviestejä oli yksinkertaistettu edellisen vuoden varaslähtö episodit välttääkseen. Samoin maaliintulo tapahtui purjehtimalla suoraan satama-altaaseen.
Kilpailun aikana saatiin nauttia lähes kaikista päivälle ennustetuista sääolosuhteista, auringonpaistetta lukuunottamatta. Noin puoli tuntia lähdön jälkeen päälle ajautui seuraava saderintama, joka loputtuaan vei mennessään myös sen tuulen, mitä ensimmäisen jälkeen jäljelle jäi. Kello kolmen aikaan jopa Harmajan mittari näytti tuulen nopeudeksi puhdasta nollaa, joten muutamaa perää pitänyttä kilpailijaa jouduttiin avustamaan veneellä. Täysin ilman dramatiikkaakaan ei päivästä selvitty, koska tuulen loputtua lautaansa rantaa kohden melova purjelautailija näyttää ilmeisesti sivullisen silmin merihätään joutuneelta ja paikalle olikin hälyytetty lauma viranomaisia. Ihmisen pelastustehtävää suorittamaan saapui poliisiauto, poliisivene, paloauto, ambulanssi ja rajavartiolaitoksen sammakkomiehet. Tapahtumaketjun selvittyä asialle naureskeltiin ja olihan se mukava huomata että ainakin pääkaupunkiseudulla saa oikean hädän sattuessa todennäköisesti apua nopeasti paikalle.
Palkinnot jaettiin Blue Peterin lohikeiton jälkeen Helsinki Surf Shopin tiloissa, jonne kauppaa pyörittävä Jesse King oli varannut ison kasan laadukaita tuottepalkintoja kilpailussa menestyneille. Palkintojen jaon jälkeen myös päivälle ennustettu mahdollinen auringonpaiste oli saapunut, joten kotimatkalle päästiin mukavassa kelissä.
Lauttasaaren ympäripurjehduksen kokonaiskilpailun voitto ja kiertopalkinto meni tänä vuonna Daniel Blinnikalle.
Onnittelut voittajille, ISO kiitos osanottajille, Helsinki Surf Shopille, Rautio Sportsille, sekä HSK:lle!
Tervetuloa mukaan myös ensivuonna!
Tulokset
Purjelaudat
Yleinen
1. Daniel Blinnikka 1:07:59 – FIN5
2. Juha Blinnikka 1:13:29 – FIN6
3. Sami Karppinen 1:21.33 – FIN1971
4. Benjamin Blinnikka 1:24:15 – FIN4
5. Tuomas Toivonen 1:33:58 – FIN666
6. Pentti Lujanen 1:35:19 – FIN111
7. Ilkka Peltola 1:35:28 – FIN297
8. Mikko Bonsdorff 1:36:52 – FIN52
9. Tuuli Petäjä-Siren 1:38:05 – FIN1
10. Feodor Gurvits 1:40:31 – FIN412
11. Anna Arosilta-Gurvits 1:59 – FIN413
12. Tom Store 2:00 – FIN1417
13. Petteri Behm 2:03 – FIN0
14. Amos Bonsdorff 2:06 – FIN52j
15. Kai Blauberg 2:09:05 – X
16. Esa Harjula 2:16 – FIN424
17. Ossi Pöllänen 2:26 – FIN444
18. Antti Ahonen 2:29 – X15
19. Teuvo Pekkala 2:32 – FIN
20. Antti Riihimäki 2:40 – FIN741 (412)
21. Eero Anttila DNF – XX
22. Robert Mathur DNF – 1
23. Anders Smeds DNS – FIN312
Naiset
1. Tuuli Petäjä-Siren
2. Anna Arosilta-Gurvits
Nuoret
1. Benjamin Blinnikka
2. Amos Bonsdorff
3. Robert Mathur
Masters
1. Juha Blinnikka
2. Petteri Behm
3. Kai Blauberg
Grand Masters
1. Pentti Lujanen
2. Ilkka Peltola
3. Antti Riihimäki
SUP
Yleinen
1. Jari Laine 1:11:39
2. Ville Vihmari 1:16:41
3. Tomas Lelovits 1:17:51
4. Janne Laine 1:20:09
5. Pekka Tirkkonen 1:21:32
6. Kari Halio 1:22:43
7. Lasse Luoto 1:23:18
8. Marko Sander 1:23:24
9. Laura Pokela 1:25:45
10. Merle Nummert 1:29:37
11. Janne Niini 1:30:23
12. Marja Salokangas 1:36:17
13. Pekka Vihmari 1:39:22
14. Reno Kindsigo 1:50:29
15. Katja Kanerva 1:52:22
16. Tarmo Luik 1:55:36
17. Piret Tramm 2:12:26
Naiset
1. Laura Pokela
2. Merle Nummert
3. Marja Salokangas
Masters
1. Lasse Luoto
Masters Naiset
1. Marja Salokangas
Grand Masters
1. Pekka Vihmari
Kuvat: Jarno Rautio
Teksti: Antti Peltola